on marraskuu

Vauvaa nukuttaessa mietin.. Oi kumpa vauvani vauva tuoksun olisin saanut taltioitua purkkiin tai edes johonkin riepuun mitä voisin hiljaisina hetkinä käydä hypistelemässä tai kumpa ne isot ja niin suuret hyvän olon tunteet ja fiilikset sais taiottua kekseiksi jotka voisi laittaa purkkiin ja käydä niitä illan hämärässä maistamassa.. Nyt nolaan itseni ja totean että en oo aivan varma että oliko se "väliaikainen" biisi jonka samuli vetäs vain elämässä niin vesa matti loirin mutta ihan sama.. Kuitenkin.. Niin hyvä biisi, samaan aikaan niin täynä iloa mutta myös surua.. Asiat ovat vain väliaikaisia, se on hyvä että ikävät asiat ovat niitä mutta ei, eivät ne ihanat asiat mitä meille tapahtuu sais olla vaan väliaikaisia. Olen äiti joka janoaa, tarvitsee, haluaa ja ottaa aika lisiä vauvastaan ja tähän totean kylmästi että eipä juuri tunnu jos käyn yksin kaupassa tai kaverinkanssa kahvilla. Niinkuin tänään, olin kahvilla ihan parhaassa seurassa, ihan ku kaikki mun murheet ja stressi olis vaivannu ja kiusannu mua vaan siks et ne halus jotain muutakin kuin neljä seinää! Ne katos, tai ainakin stressi isänpäivästä ja oon taas omaitteni eikä syksy tai kurantuneet kengät voinu vähempää kiinnostaa... Vauva valvoo mutta valvokoot.. Väliaikaista kaikki on vaan totta tosiaan. Pysähdyn revin patterit kelloista, kasaan guinesin ennätysten kirjaan maailman korkeimman pyynkki vuoren ja hymyilen. Jos löydätte itsenne katselemasta jotain idiootin näköistä heiluvaa ja hysteerisesti pomppivaa punapäätä niin ei hätää se olen vain minä ja olen ihan vaaraton tapaus, lupaan ostaa heijastimen ja laittaa musiikin pausselle aina ennen suojatietä.