Kroppa ja omapää

Vanhuus ei tuu yksin.. mitä mä selitän, mähän oon nuori ja vetree!

Viellä parivuotta sitten suklaa uppos muhun ja kaikki joulut viihdyin paremmin keittiössä suklaa kulhojen äärellä ja perhe sai kyllä jäädä omaan arvoosa.. taskut oli täynä gheisha, fazerin dumplen ja pätkiksen papereita ja suklaan osalta joulu jatkui aina helmikuunloppupuolelle!

Mutta mikä tuli? Nyt löydän itseni karkkihyllyltä repimässä hiuksiani ja miettimässä että mitä mun tekee mieli kun jotain tekee mutta ei tiedä mitä. Jokaisen suklaan kohdalla suljen silmäni ja matkustan ajassa taaksepäin hetkeen kun tapasimme viimeksi mutta ei sytytä, päin vastoin karvat nousevat pystyyn. Viimeisen vuoden ajan olen ostanut itselleni yhden lauantaipussin ja kerran menkka kiukuissa irtokarkit huusivat nimeäni filmtownin lasientakana. 

Muistan kun lapion pussin täyteen sydämmet silmissäni ja fiilistelin kun kaikki "lempikarkit" löytyy samalta hyllyltä. Kotona viritin tuikut tulille, kaivoin kaapista seepra leggarit jalkaan, asettelin kaukosäätimen mukavasti käteeni ja sujautin ensimmäisen karkin suuhuni ja toisen kunnes paha olo hiipi ja mahassa päässä ja koko kropassa, väkisin söin kourallisen niitä kun jokaista piti maistaa siinä toivossa ettei se aiheuttaisi pahaa oloa. 

Karkit päätyivät kulhoon keittiönpöydälle mistä lennosta nappasin välillä yhden karkin.

Ei nappaa ei mutta hyvähän se vaan kai on! Raskaus himoni oli fetasalaatti joka uppoaa vielläkin.

Raskaana kerran tuli makean himo ja silloin oli pakko saada päärynäjätskiä ja litra kevyt maitoa!

Sipsi hylly saa mut puhuttua ympäri ehkä kerran kahteenkuukauteen välillä oikein ärsyttää kun tekis mieli syödä karkkia ja muuta mutta sitten ei kuitenkaan.

Mua ihan suoraan sanottua vituttaa se jos joku kritisoi syömistäni! Mä syön kyllä! Kotiruokaa, käyn välillä subissa koska =<3 ja yritän opetella syömään hedelmiä ja kasviksia kokoajan enemmän ja enemmän. Kahvia juon litratolkulla ja veden juonnin opettelu on vaiheessa. 

Paino putoaa vaikka en hirveemmin liiku. Lenkillä käyn kerran ja hyvällä tuurilla kaks kertaa viikossa mutta en sillä fiiliksellä et jos painoputois vaan kun se auttaa mua nollaamaan tilanteita.

Eilen puntari näytti 57,00kg ja myönnän että hymy nous korviin.

Kuvat on otettu 2012 jouluntienoilla. Silloin puntari näytti 55,kg. Eron jälkeen syöminen jäi vähemmälle ja turrutin mieltäni baarien kätköissä. Tällähetkelläkin itsetunto on nollassa ja peilistä mua katsoo olevinaan joku pullukka, Iskä teki mulle teininä selväksi sen että tissini ovat erityisen pienet ja jokainen jonka syliin saatoin istahtaa mainitsi perseestäni.. En hetkahda helposti mutta liika jankakaminen on liikaa.. Kahdessa viimeisessä suhteessani viimeisetkin itsetuntoni muruset ovat riistetty multa pois.. Yleiset rannat ovat historiaa ja villatakkien piilossa on vain hyvä olla.

En ymmärrä miten joku voi loukata toista yhä uudestaan ja uudestaan, sitten sitä  joutuu kamppailemaan itsensäkanssa ties montavuotta, Jopa eronjälkenkin yritetään tehdä kaikkensa sen eteen ettei itsetuntoni pääsisi nousemaan ja sitten käy noin.. Vasemmassa kuvassa näytän mielestäni nälkiintyneeltä oravalta.. Mutta miten sitä saa omat silmänsä auki että näkisi itsensä jonain muuna..
Asia ei ole mulle mikään ongelma enkä tietoisesti yritä laihduttaa itseäni, syön mielestäni normaalisti ja välillä mässäilenkin. Viimeksi tänään söin motzarella pitsaa!

Vihaan miehiä jotka kohtelevat naisiaan näin, en todellakaan sano että olisin itse sen parempi mutta tiedän missä rajakulkee.. toisen satuttaminen fyysisesti ja psyykkisesti on vaan niin väärin.
Mutta villä joskus mä saan ne muruset kerättyä ja pystyn taas hengittämään vapaammin ainakin toivon niin :)

p.s Pienet kehut ovat ihan yees.. mutta kommentit: syötsä mitään ja muu kritisointi käy tunteisiin.

Aamu arkea ja onnelisuuden hetkiä

Ihanaa, heti herättyäni kuvio oli ihan selvä, oli selvät ajatukset mitä teille kirjottaisin tällä erää.
Oon viime aikoina onnistunut hankkimaan hirveesti uusia lempinimiä mm. ressipylly, kiukkuperse, ja hassu tyttö. Selailin aijempia kirjotuksiani ja onhan niissä vähän sellasta vali vali hommaakin joten nyt jos pysähdytään hetkeksi hallinallejen maahan, hymyillään ja ollaan onnellisia.

Eilen eräs tuttava kirjoitti facebookkiin tekstin tyyliin "kaikki on paskaa koska kyllästyttää" mites teillä? Hetken hiljaa mietin itsekseni ja vilkaisin lipastonpäällä lojuvaa laskupinoa ja sieltä se ajatus lävähti päähäni, olen onnellinen :--) aidosti onnellinen!

Vaikka rahaa ei olekkaan liiemmin ylimääräiseen niin silti olen onnellinen.
Vaikka kaveri piiristäni jouduin pitkin hampain karsimaan ihmisiä pois niin olen onnellinen.
Vaikka en pääse silloin kun tahdon, torille tanssimaan lambaadaa,

Mulla on ihana koti jossa viihdyn vaikka olisikin pientä sotkua
Mulla on maailman ihanin paras ystävä Roosa joka ymmärtää että en aina jaksa
Mulla on miljoona syytä olla onnellinen.

Olen vasta tutustunut aivan ihanaan ihmiseen ja toivon että saan joskus jatkossakin mainita hänestä.
Pasi piristi mun aamua kyselemällä kuulumisia, välillä alan vainottelemaan että oon raskaana kun herkistyn tollasestakin jutusta mutta me ollaan Pasinkanss nähty viimeks vuos sitten ja kyllä mä oon monet illat miettinyt että miten sillä menee. On ihanaa se kun jotkut ihmiset eivät lähde kulumallakaan elämästäsi, on ihmisiä jotka ymmärtävät että vaikka ei vuoteen puhutakkaan ja kynsin ja hampain revitä aikaa jostain pikaiseen kahvitteluun  niin se ei tarkoita sitä etteikö oltaisiin ystäviä.

Tällä hetkellä fiilis on hämmäntyneen onnellinen kun mietin kaikkia asioita jotka ovat hyvin, istun tässä tyhmä virne naamalla ja näytän siltä kun joku olisi juuri käynyt sujauttamassa hattuuni munan :--D'
Vauvakin naureskelee varpailleen ja viestittää katseellaan että kyllä tästä hyvä tulee!

Vauva syö sukkaa ja tajusin että ilman toista ei olisi kolmatta joten pakko se on Jesseäkin kehaista varsinkin viime kuukaudet ovat menneet yllättävän kepeästi ja hyvin, olen saanut vapaa aikaa enemmän, en ole ollut enään niin usein turhien kiukkujen kohde ja muutenkin asiat ovat alkaneet rullamaan. (koputan puuta)

Ällö onnelisuuden täytyneinen postaus ja helkutin tylsä mutta pakko oli tasapainottaa näitä avautumisia. Ja teki todella hyvää psyähtyä hetkeksi miettimään mitkä asiat on hyvin, kun aina sitä nukkumaan käydessään miettii vain niitä asioita mitkä valuu pitkin reittä!

DON´T WORRY BE HAPPY!

Aamu Puuro

Eilisen tiskit säästetty aamuksi

Hella jäännyt päälle puuronkeiton jälkeen

Päikkäreille valmis vauva

Äidin aamiainen, välipala ja lounas

Iskä vahtii

Mitäs.. sitten?

Kuolavaluen tuijotan tyhjyyteen ja mietin mitä alkaisin kohta tekemään..
Pari todistusta olisi oiva sisustuselementti.. Kuulitte oikein, mun kaappien kätköistä löytyy vain peruskoulun päättötodistus ja sekään ei kyllä päätä huimaa!

En halua keksiä koottuja selityksiä kun Neri alkaa kyselemään mun koulunkäynti historiasta, voin vain kuvitella että jos tämän nyt tähän jätän niin saan painia lapseni koulunkäynnin kanssa monet kerrat.
Ainakin itse muistan lapsuudestani ajatuksen "en sitte miekää" "ei munkaa tarvii" kun sain kuulla kuinka pieninumeroinen oli äitini keskiarvo.
Tiedon vanhempien huonosta koulumenestyksestä sain korviini 8 vuotiaana.

Ja se olkoon vain kylmä fakta että sitä lapsena seuraa ja ottaa mallia vanhemmistaan, ei toki siivouksessa tai muissa kotitöissä vaan juuri näissä asioissa. Ei omatunto painanut kun repustani löytyi matikankoe ja 6-.. Koulumatkalla potkin käpyjä, jäin rakentelemaan puroja, kurasin vaatteeni ja menin tunnin myöhässä kotiin ja läväytin kokeen pöydälle odottamaan nimmaria.
Tottakai siitä aina huudot sai. Mutta se että otatko sellaiset vanhemmat vakavasti jotka eivät ole oikein koulujakäynneet niin se on sitten eri asia.

Tarkoitukseni olisi ihan ensimmäisenä suorittaa kokin tutkinto loppuun josta ei paljoa puutu!
Koulu ei oikein silloin kiinnostanut kun oli töitäkin tarjolla josta maksettiin..

Mutta mutta mitä sitten..? AMK? vai onko se mulle pikkasen liikaa ja liian kauakainen haave..
Selviäisinkö sen huonoin arvosanoin läpi vai hukkaisinko siinä taas parivuotta elämästäni toteamukseen ei tuu mitään. Mun on välillä ylitsepääsemättömän vaikee keskittyy lukemaani.

Vai tyydynkö vain yhteen todistukseen ja toivon että joku pikkukahvilia/baari ottaa mut töihin että pääsen läträämään kahvin ja kaljankanssa taas. Siitä onkin aikaa kun viimeksi olin kalja suihkussa :--D (pitkäjuttu). Ihmisten ruokkiminen ja juottaminen on se juttu! Harvoin kukaan tulee kyrpäpystyssä tilaamaan tuoppia!

Nytkin on älyttömän vaikea keskittyä joten jätän miettimisen tähän ja alan suunnitella Nerinkanssa mummolaan lähtöä liian pienillä päikkäreillä ._.

Nerin 7kk:tis kuulumisia

Monta yötä on tullut neidinkanssa valvottua ja parhaillaan ollaan väännetty kättä sinne aamu neljän tuntumille.. Ei nukuta ja halutaan kaikin keinoin olkkariin leikkimään.. epätoivo alkoi tulla kylään yhä useammin ja mietin että mitä teen..

Neri heräili 7-9 aikaa aamulla nukkui ensimmäiset päivä unet

parintunninpäästä heräämisestä ja seuraavat n: klo14,

jos halusi välttyä iltaisin huutokuorolta piti viellä n:klo 17 ottaa puolentunnin päikkärit

ja nukkumaan viimeistään klo 20.00

Mutta nyt käännetään kelkka nurinpäin ja hyvästellään niin ison tyttöni iltapäikkärit, toisinaan saa olla silmätarkkana ettei neiti vahingossakaan ummista silmiään koska siitä tietää miten rattiriemukkaille aamun pikku tunneille saattaa päivämme venyä.

Se tunne kun huomaat omien silmiesi luppaavan ja katsot sylissäsi olevaa vauvaa jolla on silmät enemmän auki kuin Aleksanter Stubilla ikinä.. vauva hommissa et voi ikinä todeta että no annanpa olla ja että lähtisit viellä kävelemään. Vauva hommissa et voi ikinä ottaa aikalisää juuri silloin kun sinulle sopii, joudut heittämään hyvästit muutamille verisuonille päässäsi ja sorrut epätoivoisesti tilaamaan vitaproon ensimmäisen kuurin. Pian huomaat aamupalasi olevan vitaproota, beroccaa, mama vitamiinia, ja kylkeen litra kahvia.

Mutta niinkuin kaikki me sen tiedämme ei vauvat ole mitään tähti tiedettä vaan miniversioita meistä!
Ei tarvitse olla ruudinkeksijän vaimo että oivaltaa jättää iltapäikkärit pois päivänjärjestyksestä.
Ja meillä taas nukutaan, halleluja ja aamen.
Kaikki ovat taas tyytyväisiä ja täynnä onnellisen söpöjä vauva hetkiä. Äiti hyppelee innoissaan tasajalkaaa puistoon lähtiessään ja on täynä uusia ideoita vauvan ruokien suhteen.
Blogi maistuu paremmalta kuin kermaviineri ja moppi taas heiluu iloisesti.

Nerin vierastaminenkin on helpottanut kummasti ei enään itkua kun vähän vieraampi naama saapuu kylään, itkun sijaan pidetään tuijottelu tuokioita ja saatetaan jopa hymyillä.

p.s voihan vauva <3

Lusikat jakoon

Sepä se, se vie toiselta kaiken minkä pystyy.
Ero ei tule yksin. Ero menee vaiheissa, ensin keskustellaan ja puidaan onko tunnelinpäässä valoa enään ollenkaan? Yhtäkkiä rakentavat keskustelut kiristyvät huudoksi ja sen jälkeen lentää iittalan astiat seinään, siinä kohtiin voi vain todeta että sinne menivät ne sinun lempi mukisi.
Tässä kohtaa tulee mun omakohtanen neuvoni: älkää ostako sitä sohvaa puoliksi tai heittäkö vanhoja kamojanne kaatopaikalle kun luulet että et niitä enään tarvitse. ( kyllä tarvitset) ja melkein jokaisessa kodissa on jonkinlainen häkkivarasto systeemi minne saat tavarasi mahtumaan ja toiseksi voit kysellä sukulaisiltasi haluaisivatko he majoittaa rakkaan sohvasi odottamaan tätä kipeää eropäivää?

Itse olen nukkunut öitäni sohvalla ja katsonut siitä silmälasit päässä televisiotani joka sisälsi huikeat 23 tuumaa. Olin rakastunut enemmän meidän kahvinkeittimeen kuin itse koko touhuun olin nimennytkin sen MARKOKSI. Silloin kun kukaan ei kuullut ei nähnyt ja sälekaihtimet olivat visusti kiinni tokaisin Markolle huomenta! Tottatosiaan ja ikävoin Markoa edelleeen :--D
Ja mitä me tästä opimme älä nimeä kahvinkeitintäsi ja kiinny siihen liikaa.. :--D

Ja ohoi voidaan myös hypätä pikkumaisuuden ihmemaahan ja muistella niitä tyynyliinoja jotka sai kaupan päälle kun osti kaksi pakettia pyykinpesujauhetta ja ne juhlamokan keräily kahvipurkit ja muistaako kukaan sitä ihanan täydellistä eloveenapurkkia jonka sai mukaansa ostamalla kaksi pakettia leipää! Minä muistan ja joka päivä katkeroidun sitä ajatellessani! Kuka muistaa kuka maksoi ruokaostokset juuri sillä erää kun tuli niitä IHANIA kaupanpäällisiä. No minä muistan ja niin muisti eksäkin! Muistan kuinka hypin tasajalkaa kaupassa ja hypistelin onneissani tätä eloveenapurkkia ja laitoin sen kortiin, ostin meille kaksipakettia leipää ja leipä osaston jälkeinen aika kassalle meni vain eloveenapurkin kuvat silmissäni mutta kyllä se oli minun lompakkoni jonka sisällöllä kuittasin loppusumman. Mutta niin vain sinne se meni hävisi erontuomien pahvilaatikkojen kätköihin.
Muista kun viime talvena kirjosin sitä päivää ystävälläni istuen, edes kuuma kahvikuppi ei saannut tuohtuneesta mielentilastani kiinni. Harmittelin tällä erää sitä sinistä juhlamokan purkkia kunnes ystäväni sanoi omistavansa sellaisen ja haluisi lahjoittaa sen minulle.
Hymy nousi korviin asti.

Pahin asia kuitenkin oli se matto! Tiedätte sen fiiliksen kun muutatte ensimmäiseen "omaan" kotiinne ja päänne on täynä kaikkia ihania ideoita miten teette pesästänne ainutlaatuisen ja juuri sen mistä olette aina uneksinut.
Se unelmien matto jonka löysimme halvalla robinhoodista maksoi kuitenkin tämä kolmilahkeinen otus, ja sen me myös molemmat muistimme vaikka toisinaan minä en olisi halunnut muistaa!
Karvalanka matto ja viellä beige ja mä olin yhtä hymy
ä kun rullasin mattoa ensikotiimme.
Sillä hetkellä kun lusikat menivät jakoon millään ei edes markolla ollut väliä vain matto oli mielessäni ja yritin epätoivoisesti hieoroa kauppoja mutta se oli turhaa siinä katkeruuden ihmemaassa. Valkoisen silkkiliinankanssa heilutin Matolle, markolle ja muille purnukoille mutta kuitenkin tyytyväisin mielin kun tiesin että tästä alkaa joitain uutta. Se uusi ei kuitenkaan ollut sitä mitä suunnittelin sitä mistä haaveilin vaan jotain aivan muuta.

Tänä päivänä asiat ovat kuitenkin toisin, minulla on maailman suloisin tytär joka juuri eilen oppi kielen näyttämisen salat ja joka harjoittelee joka päivä liikkeelle lähtöä uudella karvalankamatollani.

Oli minulla tätä mattoakin ennen oma karvalankamatto mutta se oli ottanut osakseen liikaa negatiivisia muistoja joten se pääsi mattojen maahan.

Isi

Menneen isänpäivänkunniaksi kirjoitan minun isistä.
Ensiksi kuitenkin: Me vietettiin Isänpäivää tässä minun luona, iskä ja mun sisarukset tuli kahville.
Mielestäni isänpäivä ja äitienpäivä on kaupallista roskaa mutta kyllä silti todella mielelläni muistan omia vanhempiani ja isovanhempia, ainakin sitä aina tietää että silloin nähdään iskänkanssa kun muutoin aika harvoin näemme pienen välimatkan takia.
Mie leivoin tonnikalapiirakan, tarkoitukseni oli leipoa siihen kylkeen viellä punaviinimarjapiirakka mutta vauvani valvotti edellis yönä sinne aamu neljän hujakoille joten nautin pitkäksi venyneestä aamusta ja luotin siihen että iskän kihlattu oli ruokkinut iskän hyvin ennen mun luokse tuloa.

Sain kuin sainkin "pakolliset" kehut piirakasta wuhuu! vaikka itse olin hieman pettynyt kun ei se niinkään miltään maistunut vaikka kuinka yritin maustaa.
Resepti täältä . Ens kerralla korvaan hemapan paprikalla ja punasipulilla.

Ollaan iskänkanssa todella samallaisia jollain tapaa, rakastamme omaa rauhaa, hiljaisuutta ja vihaamme tyhjän nauramista, heitämme läppää muista mutta olemme todella huonoja kuuntelemaan vitsejä itsestämme. Vahingon ilo on ehkä parhaita ilojamme ja hermostumme helposti.

Iskä on yrittänyt opettaa mut luistelemaan, on opettanut pitkäjänteisesti minut pyöräilemään, hieromaan hartioita josta sain aina 5mk kun hieroin 5minuuttia ja 10mk kun hieroin 10 minuuttia :-D
Iskä oli aina se joka leikki meidänkassa pihalla kaiken maailman leikkejä ja siinä sivussa yritti muovata meistä vaikka mitä urheilijaa. Tässä kohtaan mieleeni piirtyy kuva kun olemme urheilukentällä harjoittelemassa yleisurheilua koska Jennalla oli tulossa kisat (huutonaurua).
Iskä sai mut tanssimaan pienenä balettia ja innostumaan hetkellisesti jalkapallosta mutta ei musta tullut iskälle sitä ensimmäistä naismaalivahtia jääkiekossa.

Iskä osas piirtää mutta vain yhden kuvan ja se oli kissa joka irvisti kieli pihalla, se oli mielestäni niin heino että pyysin iskän aina piirtämään kuvan mulle uudestaan ja uudestaan.
Iskä oli myös tunnettu ruoan laittaja, italianpata joka joskus saattoi olla hieman soppamaista ja letut joista myöskään ei aina mennyt takuuseen.
4-5 vuotta oli mittarissani ja muistan kuinka näin isäni tarhan portilla hakemassa minua kotiin, juoksin aina niin lujaa kuin jaloistani pääsin hyppäsin syyliin ja itkin vuolaasti silkasta ONNESTA!
Mikään ei ollut niin ihanaa kuin se kun hän haki typerästä tarhasta minut kotiin.
Muistan myös sen isi-ikävän kun olimme siskoni kanssa maalla.. siellä minä itkua tihrustin ja mokasin sanoissani mutta kyllä iso tätini taisi ymmärtää mitä ajointakaa. ; mulla on pahamieli iskää!! mä valitin.
Mökki reissuilla iskä oli se joka kaivo madot mullasta ja likasi sormensa meidän puolesta virittäessään niitä koukkuihin, iskä oli myös se joka leikki meidän omaa kotiparturiamme ja saksi meille aina niin tyylikkäät polkkatukat, mutta vanhemmalla iällä isi oli myös se joka laittoi hiuksiini ihan ensimmäisen punaisen hiusvärin.

Näitä juttuja riittäisi loputtomiin mutta sen sanon että vaikka mitä ollaan yhdessä ja erikseen koettu niin olemme tulleet läheisemmiksi ja viisaammiksi siinä että isi on isi ja minä isin pikku tyttö.

hey ho let´s go

Aina ei viitsi eikä läheskään joka kerta jaksa "tuhlata" aikaa siihen että istuisi ja kirjottaisi.
Pää lyö joko tyhjää tai sitten on vaan ihan liikaa täynä ajatuksia jotka vaihtuvat nakkikeitosta eilispäivän uutisankkurin typerään virneeseen sekuntissa. On tullut huomattua viime aikoina, ettei oikein muillakaan oo toi runosuoni sykkinyt näillä harmailla keleillä, lukuluettoloni on ollut vähän hiljaisempi uusista postauksista.

Olen ollut tosi stressaantunut ja kiukkuinen viimiset pari, kolme (neljä) viikkoa.
Tuntuu kuin ei oikein suksi luistais.
Siinäkin mielessä oon vähän hassu että uskon vahvasti karmaan ja siihen että joku antaa meille "merkkejä". Parin päivän merkit mulle on lähettänyt Vesa Matti Loiri ja uskon että se on merkeillään viestinnyt että mun pitäs ottaa vähän rennommin ja hassutella. Eilen kävin kaupassa ja kiukuttelin kun en meinannut keksiä mitä haluan syödä ja päädyin valmis pastapussiin jossa lukee: paista 400g jauhelihaa........
Hipsin kotiin ja kiroilin vyöni jäämistä kotiin ja suunnilleen juoksin loppumatkan farkut nilkoissa.
Ja kuulokkeistani kuuluu Loirin nauravakulkuri. Repeilin itsekseni ääneen joten kaikkien ohikulkioiden silmissä olen lunastanut itselleni sekopään maineen! Mutta nauroin ja tuntui kuin oloni olisi tullut paljon helppottuneemmaksi.

Tänään käydessäni kaupassa hakemassa Nakkisoppaan niitä nakkeja, kotimatkalla soi se Loirin vetäsemä Anna sen soida ja taas löydän itseni kikattamasta samoissa liikenne valoissa eli se mummo jolla ei ole muuta tekemistä kuin tirkistellä sälekaihtimien välistä ihmisiä on jo varmasti soittanut valkotakit perääni.. ( niitä odotellessa) pointtina kuitenkin se että Loiri on ollut se joka on mut saanut nauramaan ja laittanut mut ajattelemaan asioita ja sitä että mitä jos eläiskin ihan vaan hetkessä, se tosin ei lapsenkanssa onnistu kun koko ajan pitää mennä 10687 askelta edenpänä mutta näin niinkuin muuten.

Aamulla avasin makkarin sälekaihtimet ja ikkunan, napautin radion päälle aloin repimään lakanoita vaihtoon, hymisin tyytyväisenä musiikin tahtiin ja petasin sänkyni kivasti. Nerin punkkaa särmätessä radiosta tuli se! Se tuli jonkun muun suusta.. se asia jota yritetään pimittää pettyneiltä naisilta joiden unelmista ei tullutkaan totta! Nainen sanoo radiossa: Se ei vaan sovi tähän nykypäivään että ollaan loppu elämä yhdessä, sitä ihminen haluaa eri elämän tilanteisiin erillaisen kumppanin.
Näin itseni hidastetussa filmissä lyhistymässä sängylleni miettimään että aijj jaha..!
Nykypäivää.. noh selvä se sitten ja millainenkohan mies se tähän seuraavaan kahteen vuoteeni sopisi... Mitä!! Eikö parisuhde, yhdessäolo, ja naimisiin meno ole rakkauden asioita?
Onko evoluutio muuttanut nyky ihmistä niin paljon että sanotaan ettei ihminen pysty rakastamaan yhtä ihmistä koko elämäänsä. Miten niinkin "ihana ja hauras" asia kuin rakkaus on laitettu nykypäivän muottiin? Tulevaisuus vie aioita huonompaan suuuntaan päivä päivältä kaikki vaan muuttuu paskemmaksi.. Kohta me leijaillaan avaruudessa jossain aluksessa niinkuin siinä W.A.E.L.I
leffassa. Kaikki toimii robottien avuin ja me makaamme lepotuoleissa eikä tarvi kuin nappia painaa niin aukee luukkuu jonka kautta saamme paskannettua. Rakkauden näyttäminen muuttuu vain pieneksi silmiensiristämiseksi toiselle, robotit veivaavat miehiä ja ne siittiöt viedään robottien voimin jonnekkin säiliöön missä niistä sitten kehittyy jotain meidän kaltaisiamme.

Nämä ajatukseni pohjautuvat uuteen drive in tyyppiseen kauppaan..  Tälläinen siis on jo tehny! Ajat kaupalle ---> näpytät ruudulta mitä haluat ostaa ---> tuotteet tulvet liukuhihnaa pitkin---> ja ne pakataan sulle ja toivotetaan hyvää päivän jatkoa!
Voimme siis kohta heittää hyvästit sille tutulle lähikaupalle jonne jäit viettämään aikaa hyvän tunnelman vuoksi. Sinne meni sekin mummojen ajanviete paikka ja biljoonat työpaikat mutta kun nykypäivä ja tulvevaisuus! 

p.s nautitaan tästä kaikesta vähäänkään ihanasta ja normaalista. eletään hetkessä

on marraskuu

Vauvaa nukuttaessa mietin.. Oi kumpa vauvani vauva tuoksun olisin saanut taltioitua purkkiin tai edes johonkin riepuun mitä voisin hiljaisina hetkinä käydä hypistelemässä tai kumpa ne isot ja niin suuret hyvän olon tunteet ja fiilikset sais taiottua kekseiksi jotka voisi laittaa purkkiin ja käydä niitä illan hämärässä maistamassa.. Nyt nolaan itseni ja totean että en oo aivan varma että oliko se "väliaikainen" biisi jonka samuli vetäs vain elämässä niin vesa matti loirin mutta ihan sama.. Kuitenkin.. Niin hyvä biisi, samaan aikaan niin täynä iloa mutta myös surua.. Asiat ovat vain väliaikaisia, se on hyvä että ikävät asiat ovat niitä mutta ei, eivät ne ihanat asiat mitä meille tapahtuu sais olla vaan väliaikaisia. Olen äiti joka janoaa, tarvitsee, haluaa ja ottaa aika lisiä vauvastaan ja tähän totean kylmästi että eipä juuri tunnu jos käyn yksin kaupassa tai kaverinkanssa kahvilla. Niinkuin tänään, olin kahvilla ihan parhaassa seurassa, ihan ku kaikki mun murheet ja stressi olis vaivannu ja kiusannu mua vaan siks et ne halus jotain muutakin kuin neljä seinää! Ne katos, tai ainakin stressi isänpäivästä ja oon taas omaitteni eikä syksy tai kurantuneet kengät voinu vähempää kiinnostaa... Vauva valvoo mutta valvokoot.. Väliaikaista kaikki on vaan totta tosiaan. Pysähdyn revin patterit kelloista, kasaan guinesin ennätysten kirjaan maailman korkeimman pyynkki vuoren ja hymyilen. Jos löydätte itsenne katselemasta jotain idiootin näköistä heiluvaa ja hysteerisesti pomppivaa punapäätä niin ei hätää se olen vain minä ja olen ihan vaaraton tapaus, lupaan ostaa heijastimen ja laittaa musiikin pausselle aina ennen suojatietä.