Lusikat jakoon

Sepä se, se vie toiselta kaiken minkä pystyy.
Ero ei tule yksin. Ero menee vaiheissa, ensin keskustellaan ja puidaan onko tunnelinpäässä valoa enään ollenkaan? Yhtäkkiä rakentavat keskustelut kiristyvät huudoksi ja sen jälkeen lentää iittalan astiat seinään, siinä kohtiin voi vain todeta että sinne menivät ne sinun lempi mukisi.
Tässä kohtaa tulee mun omakohtanen neuvoni: älkää ostako sitä sohvaa puoliksi tai heittäkö vanhoja kamojanne kaatopaikalle kun luulet että et niitä enään tarvitse. ( kyllä tarvitset) ja melkein jokaisessa kodissa on jonkinlainen häkkivarasto systeemi minne saat tavarasi mahtumaan ja toiseksi voit kysellä sukulaisiltasi haluaisivatko he majoittaa rakkaan sohvasi odottamaan tätä kipeää eropäivää?

Itse olen nukkunut öitäni sohvalla ja katsonut siitä silmälasit päässä televisiotani joka sisälsi huikeat 23 tuumaa. Olin rakastunut enemmän meidän kahvinkeittimeen kuin itse koko touhuun olin nimennytkin sen MARKOKSI. Silloin kun kukaan ei kuullut ei nähnyt ja sälekaihtimet olivat visusti kiinni tokaisin Markolle huomenta! Tottatosiaan ja ikävoin Markoa edelleeen :--D
Ja mitä me tästä opimme älä nimeä kahvinkeitintäsi ja kiinny siihen liikaa.. :--D

Ja ohoi voidaan myös hypätä pikkumaisuuden ihmemaahan ja muistella niitä tyynyliinoja jotka sai kaupan päälle kun osti kaksi pakettia pyykinpesujauhetta ja ne juhlamokan keräily kahvipurkit ja muistaako kukaan sitä ihanan täydellistä eloveenapurkkia jonka sai mukaansa ostamalla kaksi pakettia leipää! Minä muistan ja joka päivä katkeroidun sitä ajatellessani! Kuka muistaa kuka maksoi ruokaostokset juuri sillä erää kun tuli niitä IHANIA kaupanpäällisiä. No minä muistan ja niin muisti eksäkin! Muistan kuinka hypin tasajalkaa kaupassa ja hypistelin onneissani tätä eloveenapurkkia ja laitoin sen kortiin, ostin meille kaksipakettia leipää ja leipä osaston jälkeinen aika kassalle meni vain eloveenapurkin kuvat silmissäni mutta kyllä se oli minun lompakkoni jonka sisällöllä kuittasin loppusumman. Mutta niin vain sinne se meni hävisi erontuomien pahvilaatikkojen kätköihin.
Muista kun viime talvena kirjosin sitä päivää ystävälläni istuen, edes kuuma kahvikuppi ei saannut tuohtuneesta mielentilastani kiinni. Harmittelin tällä erää sitä sinistä juhlamokan purkkia kunnes ystäväni sanoi omistavansa sellaisen ja haluisi lahjoittaa sen minulle.
Hymy nousi korviin asti.

Pahin asia kuitenkin oli se matto! Tiedätte sen fiiliksen kun muutatte ensimmäiseen "omaan" kotiinne ja päänne on täynä kaikkia ihania ideoita miten teette pesästänne ainutlaatuisen ja juuri sen mistä olette aina uneksinut.
Se unelmien matto jonka löysimme halvalla robinhoodista maksoi kuitenkin tämä kolmilahkeinen otus, ja sen me myös molemmat muistimme vaikka toisinaan minä en olisi halunnut muistaa!
Karvalanka matto ja viellä beige ja mä olin yhtä hymy
ä kun rullasin mattoa ensikotiimme.
Sillä hetkellä kun lusikat menivät jakoon millään ei edes markolla ollut väliä vain matto oli mielessäni ja yritin epätoivoisesti hieoroa kauppoja mutta se oli turhaa siinä katkeruuden ihmemaassa. Valkoisen silkkiliinankanssa heilutin Matolle, markolle ja muille purnukoille mutta kuitenkin tyytyväisin mielin kun tiesin että tästä alkaa joitain uutta. Se uusi ei kuitenkaan ollut sitä mitä suunnittelin sitä mistä haaveilin vaan jotain aivan muuta.

Tänä päivänä asiat ovat kuitenkin toisin, minulla on maailman suloisin tytär joka juuri eilen oppi kielen näyttämisen salat ja joka harjoittelee joka päivä liikkeelle lähtöä uudella karvalankamatollani.

Oli minulla tätä mattoakin ennen oma karvalankamatto mutta se oli ottanut osakseen liikaa negatiivisia muistoja joten se pääsi mattojen maahan.