Yläaste

Muistelin eilen nukkumaan käydessäni yläaste aikoja ja sitä kuinka hektistä kaikki oli.
Yläaste oli kuin taistelutanner. Kuudennella luokalla olin helvetin huolissani siitä että joutuisin eskolanmäen yläasteelle koska se kuului asuin-alueeseeni. Muistan kuinka rukoilin itku silmässä joka ilta ylemmältä taholta että pääsisin kouvolan yhteiskouluun. Eskolanmäen koulussa oli kunnnon mopotukset tuleville seiskaluokkalaisille, sellanen kunnon nöyryytys ja tervetuloa!

Yläaste on yhteisö jossa kaikille oppilaille jaetaan suojakuplat ensimmäisenä koulupäivänä ja potkaistaan perseelle good luck! Jokainen oli yksin tällä taistelurintamalla ja joka päivä oli selviytymistä ja oman kuplansa pitämistä kunnossa.

Piti olla joku tai jotain että pärjäsi ja lunasti paikkansa yhteiskunnassa, piti tehdä oikein ja väärin.. ja niin monta kertaa. Piti tehdä muille selväksi se että mun kuplaan ei kajota.

7 luokka oli aikaa jona piti tämä kaikille todistaa ja piti löytää se paikka. Itselläni se sujui kuin sujuikin hyvin ja sain käydä 8 ja 9 luokan omassa rauhassani ilman pelkoa siitä että kuplalleni tapahtuisi mitään mutta sitten oli näitä ihmisiä joita joutui sivusta katsomaan kun heidän kuplansa puhkaistiin jo melkein ensimmäisenä koulupäivänä.
Ja kuinka nämä joilla oli ne vahvimmat kuplat hyökkäsivät näiden kimppuun..
Harvoille jaettiin uusia kuplia, jos kerran olit tämän menettänyt olisi ollut järkyttävän suuri työ saada tämä takaisin.

Myös oli näitä ryhmiä jotka spreijasivat kuplansa samalla värillä kuin seinät ettei heitä löydettäisi tai huomattaisi jotta saisivat olla rauhassa.

Koulussamme oli tiettyjä rituaaleja muitten nöyryyttämiseksi.. abit sai tehdä abi videon jossa pilkattiin tiettyjä oppilaita ja tukioppilaat pitivät "hauskoja" päiviä jossa huonotuuriset oppilaat saivat osansa.. Jouduit sitten upottamaan naamasi vesiämpäriin saadaksesi sieltä omenan pois tai jouduin syömään munkkia kuin porsas naamasi täynä sokeria ja kädet sidottuina seläntaakse ja mitä viellä.. niin nopeasti kuin pystyt..

Yläaste on aikaa jolloin etsii sitä omaa identiteettiään..
aikaa jolloin kasvu tapahtuu nopeammin kun ehtii ajatella.. Nuoret ovat niin pieniä ja niin epävarmoja omassa kuplassaan! Piti käyttäytyä, pukeutua, puhua ja syödä niinkuin muut.

Ensimmäisestä luokasta selviydyttyäni tosiaan sain olla ihan mitä itse halusin.. Sain valita ystäväni niinkuin halusin ja olin jollain ilveellä ehkä hankkinut jopa pientä "arvostusta". Pääsin luottamusoppilaaksi ja viihdyin pestin parissa. Arvosanani eivät hiponeet taivaita mutta pärjäsin.

Luokallani oli poika joka oli todella fiksu, sai hyviä arvosanoja ja toimi koulun tiellä niinkuin kuuluukin eli opiskeli. Mutta poika ei saanut suutaan auki ensimmäisenä koulupäivä ja hänet otettiin maalitauluksi. Häntä kiusattiin hieman ja kartattiin.. Mutta poika oli niin hiljainen ettei reagoinnut kiusaamiseen mitenkään ja hänet jätettiin todella nopeasti rauhaan ja todellakin annettiin olla rauhassa. Siispä yksin kolme vuotta. Viimeksi kuulin tästä pojasta n. puolivuotta sitten ja kuulemani ei ollut iloista. Poika oli päättänyt jättäää meidät muutkin yksin.

Miten sitä voi valmistautu siihen että oma lapsi aloittaa tämän taistelun, selviääkö oman lapsen kupla ja jaksaako hän enään edes yrittää näiden kolmen vuoden jälkeen jos ei löytänytkään paikkaansa...
Pilkattasiinko häntä ja nöryytettäisiinkö?
On varhaista murehtia tälläisiä asioita mutta kuinka ihanaa olisi jos kaikki meidät hyväksyttäisiin sellaisina kuin olemme.