tiistai 29. huhtikuuta 2014

tähän väliin

Ajattelin nyt kirjoittaa vauvaamme liittyviä juttuja. Elikkä lähtö kohdat ovat nyt nämä että likalla on molemmat vanhemmat ja ollaan saatu asiat sovittua ja suunniteltua miten on parasta toimia, elikkä Jesse muuttaa tohon meidän lähelle ja pääsee katsomaan likkaa vaikka joka päivä. Likka on ollut super tyytyväinen ei korota ääntään muulloinkuin silloin kun on nälkäinen! Jesse on osallistunut parhaansa mukaan ja oon antanu sen hoitaa vauvaa aika omatoimisesti enkä ole vielä uskaltanut niin sanotusti mennä neuvomaan asioissa koska pelkään että siinä tulisi sitten otettua takapakkia mutta eipä liijoin ole tullut tarvettakaan neuvoa. Jesse antoi mun nukkua yhden yön ilman heräämisiä ja heräsi itse syötöille se oli aika luksusta mutta heräsin pirteänä ennen Jesseä joten keitin palkaksi aamukahvit :)!

Minä ja Jesse käytiin lastenvalvojalla tekemässä isyyden tunnustus ja se tuntui niin viralliselta kaikkineen allekirjoituksineen että pidin tilannetta hyvinkin koomisena, siinä joiduin monesti pudottamaan nauravan katseeni harmaisiin kangas tossuihini :--D Minä ja Jesse täyttelemässä niin virallisia kaavakkeita, se varmasti oli näky! Mutta se meni hyvin, vaikka oltiikin päivä etuajassa siellä kun olin taas sekoillut päivämäärien kanssa (ylläri)! Parempi kuitenkin liian aikaisin kuin liian myöhään.. Ja ristiäis päivänkin olemme saaneet lyötyyn lukkoa ja papikseni sain saman joka on kastanut kaikki sisarukseni!

Olen niin onnellinen nykyisestä elämäntilanteestani ja tämä onnellisuus on aitoa onnellisuutta :)

Ristiäisistä vielä sen verran että Jessenkanssa ollaan päätetty tehdä niistä niin meidän näköiset joten kaikki ylimääräinen "ihquilu" jää pois kokonaan ja ne tulee olemaan hyvin pienet ja intiimit eli kummit ja meidän perheen jäsenet ja toivon että saadaan tehtyä niistä mahd. rennot! Niistä vielä enemmän kun ovat ovella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista :-)