Hetki aikaa

Noniin nyt on taas äitini ja äitini paras kaveri käyneet kylässä ihastelemassa Löllistä :---D
En oo kyllä ennen lasta ollut koskaan näin "kaivattu"! Tuntuu että joka päivä käy joku, huomenna tulee perhepäivähoitaja kylään ja perjantaina taas neuvolatäti soile ja lauantaina tulee kummini Sari ainakin :)

Mutta tässä postauksessa voisin kertoa ajastamme sairaalassa syntymän jälkeen!
Tuntuu siltä kuin hoitajien käytös minua kohtaan olisi muuttunut täysin kun olikin jo tyttö maailmassa..
tuntui että he kohtelivat minua kun jotain 14vuotiasta teini äitiä? Päivät alkoivat aina sillä että hoitajat näytti miten vauvaa hoidellaan, miten putsataan napaa ja miten pestään pyllyä tai muuten suihkutellaan, miten vaippa laitetaan ja miten vaatteet puetaan päälle.. Minusta kerta näyttäminen ja opastaminen olisi riittänyt koska ymmärsin mielestäni asiat kerralla ja homma sujui mielestäni todella hyvin.
Otsassani oli iso leima jossa luki NUORI YKSINHUOLTAJA ÄITI!!! Ihan kuin joku varotus lause varokaa vauvojanne hän tulee! Tunsin että hoitajat puhuivat alentavasti ja latistivat kaikessa mitä tein.. Ensimmäisillä imetyskerroilla tarvitsin ohjeistusta ja neuvoja eri asentojen hakemiseen mutta todella nopesti hyvä asento löytyi ja se tapahtui istualteen mitä olen samaa tehnyt nyt kotona.. en ymmärtänyt makuu imetyksen päälle, minusta siinä oli hankalaa ohjailla vauvaa.

Ymmärrän että varsinkin ensisynnyttäjiä pidetään sairaalassa sen 3-4pv mutta mulla oli kamala kiire kotiin koska en tykännyt niiden tavasta käsitellä meitä, tosiaan Löllis syntyi Maanantai aamu yönä klo 3:16!
Esitin yhdelle hoitajalle toiveen keskiviikkona kotiin pääsystä kun kuulin että vauvan sokerit oli hyvät ja niitä ei tarvinnut enään seurailla.. Mutta se kaikista "ilkein" hoitaja tuli sanomaan mulle näin " turha haaveilla kotiin pääsystä, pitää tehdä viellä syöttö punnitus"! Hätkähdin hieman koska hoitajan äänen sävy oli ärsyttävä!

Kivemman hoitajankanssa tehtiin syöttöpunnitukset pari kertaa ja annettiin sitten lisämaitoa tarpeen mukaan,
tätä ennen minua oli ohjattu hyvin lisämaidon antamisessa ja osasin sen homman hyvin tai ainakin tutti ota oli vauvan suussa ja jonnekkin se maito sieltä pullosta aina katosi. Oletin tässä vaiheessa tilanteen näyttävän ihan hyvältä kotiin pääsymme suhteen!

Ensimmäinen kurkistus!

Torstaina menin kysymään hoitajalta lääkärin tarkastuksesta ja kotiinpääsystä ja se hoitaja oli taas se rouva ilkimys.. Menin ovelle ja esitin asiani. Hoitaja suunnillee korotti ääntään minulle sanoen: " minähän sanoin että turha haaveilla kotiin pääsystä kun ethän sitä osaa syöttää lasta etkä muutakaan!" Silmäni tippuivat päästä ja jouduin sokkona hetken aikaa etsimään silmä-muniani lattialta! ja nostamaan leukani takaisin paikalleen!
Sanoin tädille että syöttämiset ovat menneet tosi hyvin ja tissimaidon määrä on lisääntyny ja syöttö punnitukset ovat aamulla olleet hyviä ettei olla lisämaitoa tarvittu ja jos sitä on rarvinnut niin ihan itse sen olen lapselleni antanut! Hoitaja katsoi minua alentavalla ilmeellä ja tokaisi että onkohan näin, niin vieressä istuvat hoitajat puuttuivat asiaan ja puolustivat minua ja sanoivat että kyllä näin on!

Siinä sitten ilkeä hoitaja oli kuuppa punasena ja alkoi änkyttää että kyllä sitten lääkäri tänään katsoo ja päättää asiasta! Hoitaja tuli myöhemmin huoneeseeni latelemaan ehtoja kotiin pääsystä..
Sanoi että pääsen kotiin jos äitini ja mielellään myös isosiskoni ajavat kouvolasta tänne että he näkevät että mulla on vertais tukea koto puolessa.. Tässä taas oli olo kuin pikku lapsella mutta kotiin pääsy oli tärkeintä
koska tässä kohtaa olin hajoamis pisteessä.. joten soitin äidilleni ja he pääsivät käymään.

MUTRU

Hoitajalla ei ollut heille muuta asiaa kuin että kai te auatatte sinnaa ym ym... lateli heille että Sinnan pitää muistaa laittaa herätyskello sitten yölläkin että muistaa syöttää lapsensa!
Huh Huh sanon minä, olo oli kuin olisin maailman ainoa yksin huoltaja että tää olis ollu niille jotenkin ihan uusi tilanne. Lääkärikin sanoi mulle tosi pahasti elikkä näin " KYLLÄ MÄ AINAKIN OLISIN SUN TILANTEESSA TODELLA MASENTUNUT"........ En käsitä miten kehtas noin sanoa tuoreelle äidille mutta sanoi kuitenkin. Juttu on näin että raskaus aikani oli masentavaa aikaa eron takia ja sen takia että tuttavat osasivat kyllä parhaansa mukaan tehdä siitä aikaisesta elämästäni melkeinpä helvettiä! Kaikesta siitä paskasta huolimatta hoidin asiat melkeinpä yksin ja pidin pääni ylväästi ylhäällä enkä antanut itseni vaipua minkäänlaiseen itsesääliin vaikka välillä se tuntui oikeutetulta! Koska ei mua aina ihan oikeudenmukaisesti kohdeltu siihen aikaan. Mutta ajatus siitä että mun täytyy olla mun tytön tuki ja turva ja sen ikioma ritari jonka on jaksettava tuli elämässä vastaan sitten ihan mitä tahansa niin en voi juosta peiton alle piiloon ja sanoa että en jaksa.

Mutta se siitä avautumisesta.. Lääkäri oli tarkistanut tytön ja sanoi että huomenna pääsisitte kotiin ja hoitaja siihen väliin " edellyttäen että äitisi teidät hakee" minä meinasin sanoa siihen että voi kuulkaa teen vaikka takaperin voltin että päästään täältä pois! Ja niin me sitten onneksi perjantaina vihdoin pääsimme onnellisesti kotiin <3

kotona viimeinkin voi ottaa iisimmin